Kevät kausi käynnistyi !
Julkaistu: 16.01.2023 00.00

Kevät kausi käynnistyi !

Kevät kauden pelit käyntiin voitolla!

JPK kävi vierailemassa maakunnan pääkaupungissa ja löi melkoisen rallin päälle ensi sekunneista alkaen. Kotijoukkue S-Kiekko Team jäi lähtötelineisiin ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin JPK 0-6 johtolukemissa.

Pahimpien paineiden tasoitettua ottelun vauhti hieman laski ja vastustajakin pääsi pelistä kiinni ja toinen erä pelailtiin tasalukemin. Toisen erän mielenkiintoisinta antia JPK kannalta olikin pienet ketjumuutokset kun tutut viisikot viilattiin uuteen uskoon.

Kolmannen erän alkuun kotijoukkue tuli todella kovalla sykkeellä eikä ihan turhaan koska vajaan kahden minuutin pelin jälkeen kiekkoa kaivettiin JPK maalista.Vaan eipä kestänyt kotijoukkueen ilo kuin 20 sekunttia ja JPK yhdeksäs maali oli tosiasia.

Erän loppu oli varsinaista maali iloittelua ja summerin soidessa taululla komeili 6-15 Vierasjoukkue JPK hyväksi.

Tälläkin kertaa piste nikkareina hääräsi tutut nimet Barinov 4+2, Dobvnia 4+1 ja Erkkilä 2+3.

Mikä parasta kaikki neljä kentällistä pelasi vahvan pelin ja tulosta pisteiden valossa joka kentälle.

Puolustuspäähän on joulun pyhien jälkeen saatu todella merkittävä vahvistus Veeti Hämeeniemen liityttyä joukkueen vahvuuteen. Veeti tuo lisää jämäkkyyttä puolustus pelaamiseen ja siinä samalla pelotetta vastustajan hyökkäyspäähän. Veetin illan saldo 0+3.

Pelit jakuu perjantaina koti areenalla kun vastustajaksi saapuu TUS.

Saa nähdä purevatko "omat koirat" ikinuoret Hietala ja Sova kuinka kovaa vai saadaanko nämä veijarit pidettyä aisoissa??

Järviseudun Jäähalli

JPK - TUS

Perjantai 20.1.2023 klo 19.00

Liput 5€

HUOM Opiskelijat tähän peliin 2€ !!

Järviseudun Pallokerho ry

Järvikatu 3

62900 Alajärvi


Valmennuspäällikkö:

Jussi Virtanen

050 357 9775

virtanen.jpk@gmail.com