Kotijoukkue JPK tarjosi kylmää kyytiä sarjataulukossa kakkos paikalla olevalle IKK.lle, voitto jäi OmaSp areenalle maalein 8 - 1.
Hienosti oli joukkue palautunut ja lataus säilynyt edellisillan kovasta vierasottelusta Kauhavan Hela-Kiekkoa vastaan.
Edellispeli IKK vastaan päättyi kirvelevään 3 - 4 tappioon voittolaukaus kisan päätteeksi ja nyt oli revanssin paikka.
Ottelun alku lähti JPK:n kannalta mukavasti käyntiin kun Juho Männistö onnistui hienon kuvion päätteeksi siirtämään kotijoukkueen 1 - 0 johtoon.
Ensimmäisen erä oli oli kovaa vääntöä ja vierasjoukkue painoi kovaa päälle mutta JPK pelasi kurinalaisesti ja takaiskuilta vältyttiin.
Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi.
Paikkoja oli puolin ja toisin mutta erän ainokaisen iski ylivoimalla ja illan toisen Juho Männistö.
Mitä pidemmälle ottelu jatkui sitä enemmän pelin hallinta siirtyi kotijoukkue JPK:lle.
Kolmanteen erään lähdettiin mukavassa mutta niin vaarallisessa kahden maalin johdossa.
Mutta tätä ei tarvinnut jännittää kuin vajaa kolme minuuttia kun Tuukka Sironen tekee ensimmäisen maalinsa JPK paidassa ja taululle 3 - 0 lukemat.
Vajaa puolitoista minuuttia edellisestä ja MaksimKorobeinikov nostaa pienestä kulmasta kiekon maalin kattoon tilanteeksi 4 - 0. Tähän väliin oli vierasjoukkueen otettava aikalisä ja järjestää rivit suoraksi.
Ei tuottanut aikalisä vierasjoukkueelle toivottua tulosta vaan Santeri Kari sivaltaa taululle 5 - 0 lukemat ja lisää oli tiedossa Maksimin illan toisella maalilla 6 - 0.
Iltaan mahtui pieni kauneus virhe kun hieman liian innokkaasti hyökättiin ja haettiin lisä maaleja, IKK:n Casper Holmbäck pääsi karkaamaan läpi ajoon ja kavensi tilanteeksi 6 - 1 mutta enempää ei ilon aiheita vierasjoukkueelle tarjottu.
Loppu olikin jo pelailua ja vastustajan selkäranka oli katkaistu.
Erän loppuun Santeri Kari Ja Tuukka Sironen tekivät illan toiset maalinsa ja loppunumerot taululle 8 - 1.
JPK:n maalilla Oskari Koskenmäki pelasi loisto ottelun 43 torjunnalla ja piti joukketta pystyssä hädän hetkellä.
JPK:n pistemiehet
Lauri Männistö 0+4
Juho Männistö 2+0
Tuukka Sironen 2+0
Santeri Kari 2+0
Maksim Korobeinikov 2+0
Ilja Barinov 0+2
Sampo Peura 0+2
Jere Vainio 0+1
Axel Laasala 0+1
Juuso Mäntyniemi 0+1
22.02.2025 21.54 | Runkosarja päätökseen kotivoitolla. |
19.01.2025 22.45 | JPK kaataa sarja kakkosen IKK:n 8 - 1 |
09.11.2024 21.49 | Mif - JPK ja JPK - Ifk Lepplax |
22.10.2024 15.36 | JPK - HeKI |
15.09.2024 19.17 | APV - JPK 7-5 |