Seurayhteistyö

Olemme sopineet keskinäisestä seurayhteistyöstä sekä yhteistyöstä Tappara Junioreiden kanssa ajalle 1.11.2022 - 30.4.2024. Tutustu seuroihin ao. linkeistä!
Uuden yhteistyökuvion avulla seurat kehittävät omaa toimintaansa urheilullisesti ja hallinnollisesti sekä kasvattavat harrastajamääriään. Oleellinen osa yhteistyötä on Etelä-Pohjanmaan pelaajapolku (tarkemmin alla), joka mahdollistetaan yhteistyösopimuksen avulla: harrastajat pääsevät nauttimaan laadukkaasta harrastamisesta jokaisessa seurassa jo starttivaiheessa. Tavoitteelliselle nuorelle avautuu väylä kansalliselle ja kansainväliselle huipputasolle. Yhteistyösopimus koskee myös leiritoimintaa, valmennusosaamisen kehittämistä koulutuksen avulla sekä markkinointia ja viestintää.
PELAAJAPOLKU
U12 JA NUOREMMAT
- Kaikki pysyvät lähtökohtaisesti omissa kasvattajaseuroissaan
U13- JA U14-IKÄLUOKAT
AAA-joukkueet muodostetaan ensisijaisesti seuraavasti:
- S-Kiekkoon ja mikäli oikean tasoisia pelaajia on riittävästi, voidaan lisäksi muodostaa lisäjoukkueita sopimalla siitä sateenvarjon seurojen kesken vuosittain joulu- / tammikuun seurayhteistyöpalaverissa.
- Seurasiirrot sovitaan aina tapauskohtaisesti seurojen välillä kilpailusäännöt huomioiden.
- Pelaajan siirtyessä AAA-joukkueen toiminnan mukaan toiseen seuraan niin, että arkiharjoittelu jatkuu jollakin tasolla lähtöseurassa. Näissä tapauksissa pelaaja suorittaa maksuvelvoitteet lähtöseuraan sekä tuloseuraan. Maksujen suuruus sovitaan seurojen välillä tapauskohtaisesti.
AA/A-joukkueet muodostetaan kasvattajaseuroihin
- Pelaajamäärien ollessa pieniä, muodostetaan yhteisjoukkueita lähiseurojen kanssa
- Seurojen yhteisellä päätöksellä voi pelaajaliikennettä tapahtua sateenvarjon sisällä
U15-IKÄLUOKKA

U16-IKÄLUOKKA
- Mestis / SM-joukkue S-Kiekkoon
U18-IKÄLUOKKA
- SM Tappara (Tapparalla myös U18 akatemia -joukkue mestiksessä)
- Mestis S-Kiekkoon
U20-IKÄLUOKKA
- SM Tappara
- Mestis S-Kiekko
U17-, U19- JA U22-IKÄLUOKAT
Muodostetaan kasvattajaseuroihin alueellisessa joulu- / tammikuun seurayhteistyöpalaverissa.
Palaverissa yhteisesti tarkastellaan ja määritetään:
- Pelaajamäärät seuroissa ko. ikäluokkien osalta (pelipassit)
- Määritetään hakevien joukkueiden tasot ja luodaan paremmuusjärjestys (villikorttihakua varten)
- Pelaajamäärien ollessa pieniä, muodostetaan yhteisjoukkueita lähiseurojen kanssa
NAISET JA TYTTÖKIEKKO
Naisten Liigassa sarjapaikka ratkaistaan pelaamalla.
Alempia naisten ja tyttöjen joukkueita pyritään perustamaan yhteistyössä.
(Saat ao. kuvan Etelä-Pohjanmaan pelaajapolusta suuremmaksi klikkaamalla kuvan päältä.)

JPK:n alla tapahtuva seurayhteistyö
Toiminta-ajatus: ”Järvi-Pohjanmaan” seurojen laadukas yhteistoiminta kasvattaa ja kehittää jääurheilun harrastajia sekä toimijoita yli seurarajojen.
-U11-U12: yhteiset harjoitus- ja pelitapahtumat (valmennuskoulutus)
-U13-U14: AAA-polku tavoitteellisille ja motivoituneille lähiseurojen pelaajille
Seuraohje: JPK:ssa pelaavat / muualla pelaavat JPK -pelaajat
•JPK:ssa pääpelit pelaavat pelaajat (edustusoikeus toisessa seurassa) maksavat täyden seuramaksun. Joukkueenjohtaja laskuttaa ja huolehtii maksun toimeenpanosta ja ohjaamisesta seuralle. Lisäksi joukkuemaksusta sovitaan erikseen joukkueen kanssa (maksun suuruuteen vaikuttaa kuinka paljon pelaaja on joukkueen arkiharjoittelussa läsnä).
•Muualla pelaavat, JPK:ssa harjoittelevat (esim. alkuviikon) pelaajat maksavat osallistumisestaan seuran tarjoamille lisäjäille täyden hinnan. Lisäksi nämä pelaajat maksavat täyden seuramaksun sekä joukkuekohtaisen maksun, joka määräytyy jääkertojen mukaan seuraavasti:
•1 jää/viikko = 100€ kausi
•2-3 jäätä/viikko = 200€ kausi