Jääkiekon alkeet naisille, eli Muijakiekko vol2, alkaa syyskuussa
Julkaistu: 18.08.2019 00.00

Jääkiekon alkeet naisille, eli Muijakiekko vol2, alkaa syyskuussa

Järviseudun jäähallilla, Alajärvellä, alkaa uusi alkeisryhmä jääkiekkoilusta kiinnostuneille naisille. JPK Muijakiekko on harjoitellut yhdessä jo n. kuusi vuotta ja vuosien mittaan naisporukka on kehittynyt niin vauhdikkaiksi, että uudet jääkiekosta kiinnostuneet vasta-alkajat ovat säikähtäneet menoa siinä määrin, että eivät ole uskaltaneet liittyä joukkoon.

Nyt asiaan tulee korjaus ja syyskuussa alkaa luistelutaidottomallekin soveltuva ryhmä ”Muijakiekko vol2”. Opetus alkaa aivan perusalkeista, lähtövaatimuksia ei ole, halu oppia on tärkeintä. Syksyn aikana opetellaan luistelutekniikkaa, mailan ja kiekon käsittelyä sekä käydään läpi jääkiekon sääntöjä ja pelin kulkua. Varusteeksi riittävät hokkarit, kypärä ja maila.

Mukaan voi myös tulla hakemaan vauhtia ja rohkeutta, jos mieli tekee ja taidotkin varsinaiseen Muijakiekkoon tuntuisivat riittävän, mutta vielä empii syystä tai toisesta.

Alkeisryhmä aloittaa lauantaina 21. syyskuuta, kello 9:30. Lisätietoja sekä ilmoittautuminen Virpi Mäntyniemi, puh. 040 525 9066.

Seuran uusimmat

Järviseudun Pallokerho ry

Järvikatu 3

62900 Alajärvi


Valmennuspäällikkö:

Jussi Virtanen

050 357 9775

virtanen.jpk@gmail.com