Järviseudun Pallokerho ry.

 

Taito/Taitavuustekijät

Taitavuustekijät ovat niitä liikunnallisen suorituksen edellytyksiä, joiden perusta on aisti- ja hermotoiminnassa.

Jokainen liikuntasuoritus rakentuu erilaisista taitavuustekijöistä, joita ovat tasapaino,ketteryys, koordinaatio, rytmikyky ja reaktiokyky. Nämä tekijät painottuvat perustaitojen oppimisen eri vaiheissa eri tavalla. Oppimisen ihanneaikaa ovat herkkyyskaudet .

Lapsilla on myös eri motoristen taitojen kehittymis vaiheet.

  1. Refleksitoimintojen vaihe 0-1 v. (sukellus-, imemis-, ja hakemisrefleksit)

  2. Alkeellisten taitojen omaksumisen vaihe 1-2 v. (juokseminen, heittäminen, hyppiminen)

  3. Motoristen perustaitojen oppimisen vaihe 2-7 v. (tasapaino, liikkumis- ja välineen käsittelytaidot)

  4. Lajitaitojen (erikois) oppimisen vaihe 7-15 v.

Motorinen kehitys tarkoittaa valmiuksia taitojen suorittamiselle. Lapset eivät aina ole valmiita taidon oppimiseen, koska heiltä puuttuu ominaisuuksia tai alkeistaitoja, jotka pitää hallita ennen haastavamman taidon oppimista. Tämän vuoksi lapsia pitää tarkastella yksilöinä ja pyrkiä tarjoamaan heille kehitysvaiheidensa mukaista toimintaa.

Hyvä oman kehon hallinta, ketteryys, tasapaino ja koordinaatio ovat edellytyksiä sille, että pelaaja pystyy oppimaan ja käyttämään perustaitojaan. Puhutaan taitavuudesta. Se on välttämätön perusta lajitaidoille. Ensisijaisena tavoitteena lasten liikunnassa ja valmennuksessa on opettaa lapset liikkumaan monipuolisesti. Valmennuksessa opitaan niitä perustaitoja ja valmiuksia, joiden avulla kehitytään liikunnallisesti taitavaksi. Monipuolisten perustaitojen hankkiminen on lasten liikunnan ja urheilun perusta. Jokainen liike vaatii lihasten ja hermojen välistä yhteistoimintaa, jota aivot ohjaavat. Tämän yhteistoiminnan harjoittelu on lapselle tärkeää ja vaikuttaa myös lapsen kokonaiskehitykseen. Liikunnalliset perustaidot ovat kaikkien lajitaitojen perusta.

Etene taitavuustekijöitä harjoittaessa aina helposta vaikeaan, yksinkertaisesta monimutkaiseen ja hitaasta nopeaan.

 

Alkuvaihe: Taito yritetään ymmärtää ja hahmottaa kokonaisuutena. Toiminta vaatii paljon ajattelua, keskittymistä ja havannointia, oppija tuskastuu helposti, suoritukset kömpelöitä ja niissä paljon vaihtelua.

Harjoitteluvaihe: Oppija motivoitunut harjoittelemaan ja ymmärtää taidon kokonaisuutena, suorituksissa ei enää paljoa vaihtelua, havainnot / keskittyminen edelleen kiinni harjoittelussa

Lopullinen vaihe: Taidosta tullut sujuva kokonaisuus ja se tuotetaan automaattisesti, pystyy havannoimaan ja keskittymään samalla myös ympäristön tarkkailuun ja tilanteiden ennakointiin.

 

Jokaisesta liikuntataidosta löytyy sen onnistuneen suorittamisen kannalta oleellisin osa. Tämän ydinosan harjoitteleminen on keskeistä oppimisen alkutaipaleella, sillä se varmistaa, että oppija luo taidosta oikeanlaisen mielikuvan ja tietää mikä taidon suorittamisessa on keskeistä. Alussa on myös tärkeää, että urheilija itse analysoi omia suorituksia ja miettii, miten opittava taito tai tehtävä toteutetaan. Valmentaja voi tukea tätä ajattelutyötä esittämällä kysymyksiä tai luomalla ongelmanratkaisutilanteita, jotka pakottavat urheilijan miettimään itseään suorittamassa taitoa.

On selvää, että harjoittelun määrä vaikuttaa tulevaan suoritustasoon. Kehittyminen edellyttää tietenkin myös riittävää harjoittelun laatua.

Keskeinen harjoittelun määrään ja laatuun liittyvä kysymys on, tuleeko harjoittelu tehdä organisoidussa urheiluseuran harjoituksissa, vai riittävätkö luonnolliset aktiviteetit (esim. pihapelit, trampoliini). Tässä yhteydessä luonnollisilla aktiviteetteillä tarkoitetaan kaikkea sellaista liikuntaa, joka on lapselle sisäsyntyistä, hauskaa, joustavaa ja monipuolista. Aikuisen läsnäololla ei ole merkitystä tällaisiin aktiviteetteihin osallistumisessa ja niiden kehittymisessä. Organisoidulla toiminnalla tarkoitetaan tavoitteellista, vakavampaa ja erilaisten sääntöjen värittämää toimintaa, auktoriteetin ohjauksessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että huipulle päässeet urheilijat ovat lapsuudessaan osallistuneet huomattavasti enemmän juuri luonnollisiin aktiviteetteihin verrattuna kansalliselle tasolle jääneisiin urheilijoihin.

Yhteyttä on selitetty sillä, että luonnollisissa aktiviteeteissa lapset saavat huomattavasti enemmän oman taitotasonsa mukaista toimintaa ja toistoja verrattuna organisoituun valmennustoimintaan. Kadulla lähes kaikilla lapsilla saattaa olla väline, jonka kanssa tehdään temppuja aina väsymiseen asti. Seuratoiminnassa tutkimukset on paljastaneet, että organisoiduissa harjoituksissa yli puolet ajasta kuluu odotteluun, jonottamiseen ja valmentajan järjestelyihin.

Toinen selitys pohjautuu motivaatioon. Luonnolliset aktiviteetit ovat sisäsyntyisiä, ei kenenkään pakottamia, jonka mukana tulee sisäinen motivaatio liikuntaa ja urheilua kohtaan. Tämä sisäsyntyinen motivaatio saa lapset kehittämään taitojaan huolimatta siitä, että seuratoimintaan osallistuminen tuo myöhemmin mukanaan erilaisia ulkoisia motiiveja, kuten tavoitteita, kilpailuja ja palkintoja.

Ei kuitenkaan voi väheksyä seutatoimintaa ja seuroissa tapahtuvaa harjoittelua. Ilmapiirin luomisella on iso rooli kuinka lapset saadaan innostumaan kehittämään itseään. Vanhemmat voivat vaikuttaa, tukevatko ja kannustavatko he lapsen urheilua ja taidon kehittymistä. Lapsia tulee kannustaa kaikenlaiseen vapaaehtoiseen fyysiseen aktiivisuuteen ja luoda heille mahdollisuuksia toteuttaa itseään erilaisen liikunnan parissa vapaa-aikanaan.